perjantai 25. syyskuuta 2009

Jälkilöylyjä

Hei taas pitkästä aikaa! Suomessa ollaan nyt oltu jo pari viikkoa, joten nyt on ehkä aika vielä niputtaa yhteen paluumatkamme ja jälkitunnelmat reissustamme.

Mombastasta jatkettiin matkaa yöjunalla Nairobiin ja näin reissuohjelmaan saatiin neljäskin kulkuväline bussien, lauttojen ja lentokoneiden lisäksi. Matkasimme kaikkien muidenkin turistien tapaan ensimmäisessä luokassa, eikä junassa juuri paikallisia näkynytkään sillä olihan se bussia kalliimpi ja kestoltaan pidempi vaihtoehto. Reilun 30e hintaan sisältyi kuitenkin kolmen ruokalajin illallinen ja aamupala sekä kahden hengen hytti, joten mielestämme rahoille oli kyllä vastinetta. Perjantaiaamuna saavuimme Nairobiin ja suuntasimme jo neljättä kertaa reissun aikana tuttuun hostelliin Wildebeest Campiin, jossa olikin jo monia tuttuja kasvoja vastassa. Viimeinen päivä Nairobissa kului Konstan entistä kotitaloa etsien, joka loppujen lopuksi löytyi helpohkosti kevyen kävelylenkin, kahden matatukyydin sekä taksireissun jälkeen. Matkan viimeistä iltaa juhlistettiin hieman ja hankimme käyttöömme oman taksikuskin illaksi. Hän vei meidät ekspattien suosimaan baariravintolaan, jossa söimme kunnon pihvit ja ihmettelimme kenialaisen yökerhon meininkiä. Muutaman tunnin unien jälkeen aamulla lentokentälle ja kohti Suomea!

Nyt kahden viikon Suomessa oleilun jälkeen alkaa vähitellen taas totuttautua arkeen, mutta hieman jäi fiilis että olisihan sitä voinut pidempäänkin reissussa olla. Näin se taitaa olla joka kerta... Lähinnä ihmetystä on aikaansaanut kaikkien matkan aikana tapaamiemme paikallisten yhteydenotot: safarikuski Martin, Mt. Kenya opas Chris, Kilingin nykyinen rehtori, ex-rehtori Hiasintha, sekä Hiasinthan tyttären perhe ovat kaikki olleet yhteydessä meihin ja kiitelleet, toivottaneet uudestaan tervetulleeksi ja kyselleet kuulumisia. Mahtavaa vieraanvaraisuutta, johon eivät suomalaiset ole täysin tottuneet!

Ennen tätä matkaa tietoa etsiessämme, ei hirveästi löytynyt reissaajien kertomuksia Keniasta ja Tansaniasta tai Afrikasta ylipäänsä, varsinkaan suomeksi. Yleensä matkoilla tukena ollut pallontallaajien majoitustietokantakin oli aika hiljainen Afrikan-kohteiden suhteen, joten tämän blogin yksi tarkoitus oli myös jakaa kokemuksiamme muille alueelle matkaa suunniteleville. Reissun saldona oli paljon loistavia kokemuksia, uskomattoman mukavia ihmisiä ja vauhdikkaita tilanteita, joita on melko vaikea kuvailla täysimäärin muille, jotka eivät ole alueella käyneet. Näillä puheilla, jos kiinnostuit alueelle matkustamisesta niin ehdottomasti suosittelemme ja pyydettäessä annamme vinkkejä sekä välillä ehkä pyytämättäkin! Matkailu avartaa!

torstai 10. syyskuuta 2009

Jai Mombasaan, vain paiva elamaa

Afrikan matkaajien tie on viennyt jo takaisin Kenian puolelle, Mombasaan. Rinkan pohjalta loytyi kuin loytyikin viela Kenian shillinkeja ja tilillakin oli viela rahaa, joten kavimme ostamassa ensimmaisen luokan liput Rift valley expressin junaan. Tana illalla suuntaamme siis takaisin kohti Nairobia yojunalla, hintaan pitaisi kuulua niin illallinen, aamupala kuin makuupaikatkin. Innostuneina ja jannittyneina odotamme mita tuleman pitaa, eraat matkalla tapaamamme reissarit kehuivat kyseista junamatkaa kovasti. Janna nahda onko toiminta parempaa kuin aina niin luotettavilla Valtion Rautateilla. :)



Darista matkasimme siis tiistaina Tangaan. Ihmetykseksemme bussi lahti aivan taysin ajallaan, ja saavuimme jopa aikatalusta edella perille! Tilanne sentaan tasoittui jatkaessamme Tangasta kohti Mombasaa seuraavana paivana, talloin Tahmeed-yhtion bussi lahti "vain" 1h 45min myohassa. Tanga vaikutti parhaat paivansa nahneelta pikkukaupungilta. Keskustaa halkoi junarata, joka ei kuitenkaan ollut enaan pitkaan aikaan ollut kaytossa. Majapaikkamme oli naurettavan halpa hotelli merinakoalalla, n. 3e per nena sisalsi jopa oman kylphuoneen, tosin viehattavan vihrealla katolla, ovella joka ei menyt kiinni ja omalla kotielaintarhalla. Talsimme illalla Tangan jahtiklubille uimaan ja vietimme muutenkin leppoisaa paivaa voimia keraillen. Yksi paiva tuntui riittavan vallan mainosti Tangaan tutustumiseen, bussia odottaessamme paasimme jopa hieman nakemaan ja kuulemaan paikallisten kylahullujen sielunelamaa.



Vuorokauden verran ehdimme viettaa aikaa Mombasassa, ja on tavallaan kovin tuttua olla taas Keniassa. Heti bussista taksiin paastyamme kuski alkoi laulaa jo viime visiitilla tutuksi tullutta rallatusta - kotoisaa. :) Taalla olemme kuitenkin ensimmaista kertaa saanneet kannoillemme roikkumaan katulapsia, ja kerjalaisia tuntuu olevan enemman kuin aiemmissa paikoissa. Tanaan vierailimme Old Fort Jesuksen linnoituksessa ja katselemme kaihoisasti Intian valtamerta viimeista kertaa talla eraa. Lampoa riittaa, mutta pikkuhiljaa ajatukset alkavat siirtya kohti Suomen syksya.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Viimeistä viikkoa viedään

Hellurei! Dar es Salaamissa ollaan nyt toistamiseen matkan aikana ja tällä kertaa hieman erilaisissa oloissa kuin viimeksi. Keskiluokkaisen tansanialaisperheen majassa elo on vaihtunut Putkosten perheen residenssiin ja omat sängyt, sauna sekä puhtaat pyyhkeet kelpaavat likaisille ja väsyneille matkaajille erinomaisesti.

Kendwan täyden kuun juhlat onnistuivat hyvin akrobaattiesityksen, humalaisten reissaajien, lipevien paikallisten, suomalaisten hoitsujen sekä halpojen juomien siivittämänä. Juhlien jälkeisissä rapsakoissa mutta reippaissa tunnelmissa jatkoimme matkan tekoa siis sunnuntaiaamuna. Ensin minibussilla Kendwalta Stone Towniin, jossa otimme pienet power napit Niemisten luona ja sitten iltapäivän viimeisellä lautalla Dariin. Vaikka edellisen illan ohjelma oli venähtänyt molemmilla aamuun asti niin matkustuspäivä sujui yllättävän helposti eikä matkapahoinvointiakaan näkynyt lukuun ottamatta lautalla meitä vastapuolella istunutta muslimimiestä.

Tänään kävimme Darin keskustassa ihmettelemässä ja matkamuistoja ostamassa eikä kaupungissa kyllä juurikaan enempää nähtävää ole. Afrikkalaisen suurkaupungin hulinaa, järkyttäviä ruuhkia ja raksamiehen kädentaitojen tarpeessa olevia taloja. Huomenna matka jatkuu heti aamusta bussilla Tansanian rannikkoa pitkin pohjoiseen, Tangan kaupunkiin. Bussifirma vaihtuu taas ja seuraavana testissä on Scandinavian Express, jolla ei nimestä huolimatta ole mitään tekemistä skandinaavien kanssa, mutta herättää kuitenkin kotoisen positiivisia ennakkotunnelmia matkaajissa.

Seuraavien päivien aikataulu ja majoitusratkaisut ovat vielä hieman keskustelun aiheena. Kuitenkin Tangasta jatketaan edelleen Kenian puolelle Mombasaan, jossa tarkoituksen on ehtiä ilmeisesti torstai-iltana lähtevään yöjunaan Nairobiin. Hieman alkaa jo tuntua että kotimatkaa tässä tehdään, sillä enää vajaa viikko jäljellä Itä-Afrikan ihmeitä ja sähköpostitkin täyttyvät jo kummasti arjen askareita huutavista posteista. Hakuna matata mielessä (toivottavasti myös kurssien vetäjillä) aiomme kuitenkin nauttia iloisesti vielä viimeisistäkin päivistä. Ohessa jokunen kuva viime viikolta:






Onnelan maanantai Darissa

Liikunnan tarpeessa Sansibarin Kendwalla


Pippurit luonnossa



lauantai 5. syyskuuta 2009

Paratiisisaaren tunnelmia

Sansibarin paratiisimaisella saarella ollaan vietetty kohta viikon verran aikaa, ja taytyy sanoa etta nama paivat ovat tuntuneet todelliselta lomalta. Alkuviikolla maanantaista torstaihin saimme majoittua Nieminen residencessa jossa kaikki sujui ihanan vaivattomasti eika, kumma kylla ollut kielen kanssa vaikeuksia. ;) Tiistaipaivan vietimme tutustuen saaren historialliseen keskustaan, Stone Towniin. Eksyimme monesti viehattaville kapeille kujille arabialais-intialais-afrikkalaistyylisten talojen lomaan ja kavimme orjaluolissa ja jopa museossa!

Keskiviikkona olimme mausteretkella, eli paasimme nakemaan miten kaikki ne maustehyllyn tutut mausteet kasvavat. Tiesitteko esimerkiksi, etta kaakaopavut eivat oikeasti ole papuja, vaan hedelman siemenia jonka malto on muuten oikein maukasta, itse siemenet eivat tosin kovin hyvia sellaisenaan, Konsta osaa kertoa. :) Maistelimme myos monenlaisia hedelmia ja paasimme ensimmaista kertaa uimaan Intian valtamereen. Illalla olimme syomassa perinteista Swahililaista ruokaa, joka oli todella hyvaa! Paikka oli viehattava, istuimme lattialla tyynyilla ja ruokailuamme saesti paikallinen live musiikki, taarab.

Nyt meilla onkin menossa jo neljas paiva kun paastaan nauttimaan naista ihanan valkoisista hiekkarannoista. Torstaina suuntasimme nimittain saaren pohjoiskarkeen, suomalaisen omistamaan, madventuresissakin mainittuun Kendwa Rocksiin. Majoitumme bandassa, eli puumokissa yhden jenkkipojan kanssa jonka tapasimme bussissa matkalla tanne. Eilen olimme snorklaamassa Mnemban saaren tuntumassa, kaloja oli mielettoman paljon ja monenlaisia. Itse saarelle ei kuitenkaan saanut menna silla se oli yksityinen ja suojeltu, pelkka rantautuminen olisi maksanut 300$! Snorklailun jalkeen lounaaksi tarjoiltiin mantereella rannalla grillattua tonnikalaa, joka oli erinomaista. Aurinko paistoi, ja yksi jos toinenkin sai illalla huomata ihon punottavan.

Tanaan on torstaisen taysikuun kunniaksi taalla kuuluisat Full moon partyt, joten jaamme odottamaan iltaa suurin odotuksin. Huomenna joudumme jattamaan rannalla lohoilyn ja jatkamme matkaa ensin takaisin Stone Towniin ja edelleen Dar es Salaamiin, jossa seuraava majapaikka lienee Paivin ja perheen luona.

maanantai 31. elokuuta 2009

Aitoa menoa


Terveiset Sansibarilta! Majapaikka on löytynyt Niemisten perheen luksustalosta, jossa molemmille on varattu oma huone ja sanky. Ainakin se tuntuu luksukselta viime yön Dar es Salamin keskiluokkaisen perheen luona vietetyn yön jälkeen.
Matka Moshista Dar es Salamiin sujui hyvin sillä vaihldoimme bussiyhtiötä edellisen matkan kuljettaneesta Akambasta luksuslinja Dar Expressiin. Vaikka hinta kohosi hieman edellisestä kyydistä niin tarjolla oli elokuvia ja virvokkeita ja Dariinkin saavuimme kolmelta iltapäivällä vain reippaan tunnin aikataulusta myöhässä. Vastassa meitä oli parhaat paikalliset ystävämme, Pihlan entisen lukion tansanialaisen kummikoulun ex-rehtorin tytär Hildegard ja hänen miehensä Erick, joiden perheen luona majoituimme viime yön.
Oli todella mielenkiintoista kurkistaa keskiluokkaisen tansanialaisperheen kotiin ja elämään, ja taas meitä kohdeltiin kuin arvokkaita vieraita. Lounaaksi tarjottiin ugalia ja kanaa, valokuva-albumeja käytiin läpi, rakenteilla olevaa omaa taloa esiteltiin sekä paikallisessa ulkoilmapaikassa syötiin nyama chomaa ja paistettuja banaaneja! Ylhäällä kuva illanvietosta.
Meille tarjottiin yösija heidän makuuhuoneestaan, joka olikin aikamoinen lovenest: 120cm leveä, hyttysverkkoineen ja vaaleanpunaisine lakanoineen. Viime yön kruunasi omat ja naapurin kukot jotka aloittivat laulun 3.00, muslimien rukouskutsu 5.00 , perheen kissa joka hyökkäili sänkyyn yön mittaan useasti sekä lariamin siivittämät villit unet. Kuitenkin aamulla silmät aukesivat totuttuun tapaan kuuden jälkeen ja aamupalan jälkeen saimme kyydin Erickiltä Darin keskustaan, josta hyppäsimme Sansibarin lauttaan.
Nyt olemme siis Sansibar Townissa, jossa vietämme luultavasti pari seuraavaa yötä. Sen jälkeen on suunnitelmista päräyttää full moon partyt käyntiin pohjoisen valkoisilla hiekkarannoilla. Sää on viimein sitä mitä Itä-Afrikalta odotimmekin, eli kuumaa ja kosteaa!

lauantai 29. elokuuta 2009

Kilingi


Kolmas paiva Moshissa, joka Nairobin jalkeen tuntuu varsin pikkukylalta. Katevaa kun kaikki on kavelyetaisyydella ja ulkona uskaltaa liikkua pimeallakin. Kadulla tosin on mahdotonta kulkea ilman etta joku tulee kauppaamaan safaria tai pyyttaa kaymaan kaupassa 'ihan vaan tossa nurkan takana'. Valipaiva taalla on kuitenkin ihan tarpeen, onhan tassa sykitty aika hyvalla tahdilla koko alkureissu.

Matka Moshiin torstaina ei ollut mitenkaan turhan mutkaton. 360km matka Nairobista tanne kesti yli 11h! Kuoppaiset tiet eivat olleet hyvaksi bussillemme, joka hajosi heti rajanylityksen jalkeen. Bussia korjailtiin moneen otteeseen, ja reilun parin tunnin jalkeen paasimme jo hetkellisesta epauskosta huolimatta jatkamaan matkaa. Arushassa jouduimme kuitenkin vaihtamaan pikkubussiin, kun alkuperinen bussi jai huollettavaksi. Oli siina suomalaisilla ihmettelemista kun pieni bussi oli tupaten taynna paikallisia lahes sylikkain, eika kukaan puhunut englantia. Lonelyplanetin kartan ja hatarien muistikuvien avulla pystyttiin vahan seurailemaan etta suunta on oikea. Kaiken huipuksi Konstan puhelin katosi jossain vaiheessa matkan varrella. Perille kuitenkin paastiin ja heti ekasta hotellista loytyi vapaa huone.

Eilen paasimme kaymaan Kilingin ala-asteella, jossa kavin 2005 kun olimme Martinlaakson lukion porukalla Tansanissa. Matkasimme muutaman kymmenen kilometrin paahan jalleen pikkubussilla eli dalla-dallalla. Oikea bussi loytyi hyvin, mutta lahto kesti kauan kun paikalliset ryhtyivat kinaamaan jostain. Aihe ei meille sevinnyt, mutta parhaimmillaan lahes 50 miesta oli osallisena kiivaassa vaittelyssa. Vihdoin paasimme matkaan, ja tapotaysi bussi vei meidat Sanya Juun kylaan, jossa Kilingin entinen rehtori Hiasinta oli meita vastassa, ja autokuski vei meidat koululle.

Vastaanotto oli mahtava! Meita todella kohdeltiin kuin kunniavieraita. Kilingin nykyinen rehtori kutsui meidat toimistoonsa kahville, esitteli koko koulun ja tilukset. Tapasimme kaikki opettajat, joista osan muistinkin edelliselta kaynnilta. Kavimme luokissa kaymassa ja oppilaat lauloivat meille monen monta erilaista laulua. Meininki ja paikat olivat todella samanlaisia kuin viime kerrallakin. Lopuksi koko koulu kokoontui pihamaalle ja he lauloivat meille pari laulua. Tottahan toki mekin sitten reippaina teekkareina kajautimme vastalaulun. Harvoin sita paasee esittamaan teekkarilaulua yli 500 paisen yleison eteen duona. :D

Hiasinta kutsui meidat kotiinsa koulun viereen kahteen otteeseen ja olisi jopa pitanyt meidat siella yonkin yli. Kylmaa olutta olisi tarjottu vaikka milla mitalla. Kavimme koululla syomassa lounasta opettajien kanssa ja saimme moneen otteeseen kuulla kuinka mukavaa on kun olimme kaymassa. Yritimme kertoa kuinka otettuja me olimme, mutta oli vaikea sanoiksi pukea kuinka sykahdyttava kokemus koululla kaynti oli. Tuntui etta paasimme todella tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Lisaksi lasten innostus meidat ja kameran nahdessaan oli hammentavaa. Paluumatkalla pysahdyimme viela paikalliseen baariin Hiasintan miehen kanssa oluelle.

Huomenna heti aamutuimaan jatkamme matkaa rannikolle Dar es Salaamiin, jossa uudet seikkailut odottavat. Toivottavasti matka kuluu edellista joutuisammin.


keskiviikko 26. elokuuta 2009

Pole pole, hapana haraka!



Takaisin Nairobin pakokaasuissa neljan raikkaan ja huikean vuoristopaivan jalkeen. Vuoristoretkemme oli siis varattu kaupungilla meidat napanneen sisaanheittajan kautta ja valintamme Sana Highland Expeditions osoittautui kaikin puolin erinomaiseksi niin oppaan, ruokien ja jarjestelyiden puolesta. Aloitimme Mount Kenyan valloitusurakan siis sunnuntaiaamuna matkaamalla matatulla oppaamme kanssa Nanyukiin, josta kyytiin tulivat kokki ja kantomies. Kikuyu-oppaamme Chris oli jarjestanyt henkiloautokyydin Mt. Kenyan kansallispuiston portille (2650m), josta varsinainen valloitus alkoi.

Ensimmaisena paivana kuljettiin helppo yhdeksan kilometrin matka paaasiassa metsan lapi hyvaa tieta pitkin, joskin tuoksusta paatellen hyvinkin tuoreita norsunbasoja sai vaistella toden teolla. Ensimmainen yo vietettiin Old Moses hutissa 3300 metrin korkeudessa ja ilta kului hyvan ruuan merkeissa ja muiden retkeilijoiden kanssa sosialisoidessa. Vaihtoonlahtovinkit kerattiin ranskalaisilta rakennusinsinooreilta.

Toisena paivana aamupala normaalisti auringon noustessa 6.30 ja seitseman jalkeen olimme jo matkalla seuraavalle etapille. Nousimme kuuden tunnin kavelyn aikana 4200 metriin ja reitin varrella ihastutti tammikuussa alueella riehuneen metsapalon tuhkista kasvava jannittava kasvillisuus. Hidastimme nousutahtia ensimmaisesta paivasta pole pole-nopeuteen, silla valilla matkalla oli rankkojakin nousuja. Toinen yo oli todella kylma, mutta onneksi lyhyt koska heratys oli jo yolla puoli kolmelta. Karaistuneille suomalaisille tutussa kirpeassa pakkasyossa lahdimmme Chrisin johdolla valloittamaan vuoren kolmanneksi korkeinta huippua Pt. Lenanaa. Vaikka tahtitaivas loisti kirkkaana, tulivat otsalamput todella tarpeeseen edella menevan kantapaita pimeyden seasta hahmottaessa.

Kolmen tunnin ankaran nousun jalkeen, odotimme hetken huipun tuntumassa ja juuri auringon noustessa taivaanrannasta saavutimme maagisen 4985 metrin korkeuden. Fiilis huipulla oli uskomaton. Hetken huipulla maisemia ihailtuamme, viiltava tuuli yhdistettyna jaatavaan lampotilaan ja nalkaan pakotti meidat kuitenkin laskeutumaan takaisin yopaikkaamme aamupalalle. Huilasimme puolisen tuntia aamupalan jalkeen ja palasimme Old Mosesiin noin neljan tunnin laskeutumisen jalkeen. Siella vietimme viimeisen yon ja tamanaamuinen laskeutuminen takaisin portille olikin jo lasten leikkia. Huipun saavuttamisen ohella retken parhaita hetkia olivat erityisesti iltaiset keskustelut oppaamme kanssa seka kenialainen leppoisa ja iloinen elamantapa, joka parhaiten tuli esille keittion hulinoissa.

Tanaan palasimme takaisin Nairobiin ja tuttuun Wildebeest Campiin, jossa yovymme nyt jo kolmatta kertaa. Ostimme asken bussiliput huomisaamuksi 6.30 Moshiin, Tansanian puolelle ja vaikka yopaikkaa sielta ei ole viela vahvistettu niin molempien toiveissa on, etta viikon jatkunut makuupussiyopyminen voisi vaihtua jo lakanoihin.

Kenia Kuittaa.